19:18
07.01.2009
Footbag
Keho.net ylläpito
Footbag on kouluissa, kaduilla, puistoissa ja rannoilla tavattava Suomessa
vielä kohtalaisen uusi urheilulaji. Pelivälineenä on kooltaan hiukan
golfpalloa suurempi footbag pallo, johon pelaajat saavat koskea ainoastaan
käyttämällä jalkojaan. Footbag on nopeasti saavuttanut U.S.A.:ssa
suunnattoman suosion ja on siellä nyt suosituin jaloilla pelattava
urheilulaji heti jalkapallon jälkeen. Nyt villitys on siirtynyt kovaa
vauhtia Eurooppaan ja rantautui myös tänne Suomeen keväällä 1995 perustetun
Suomen Footbag Liitto ry:n mukana.
FOOTBAG SUOMESSA JA MAAILMALLA
Vuosi vuodelta footbagin suosio on kasvanut ympäri maailmaa. Suomessakin
rekisteröityneitä pelaajia on yli 3000 ja seurojakin noin 50. Footbag on
ottanut haltuunsa koko maan Helsingistä Ivaloon.
Noin kuuden vuoden uurastus menestyksen eteen on nostanut Suomen Euroopan
huipulle. Viime vuoden Pariisin EM-kilpailuissa Suomi otti yhteensä 5
mitalia. Lajilla on vahvat perinteet Pohjois-Amerikassa, mistä löytyy
tämänhetkiset lajin suurimmat nimet. Myös uudella mantereella on jo pistetty
merkille Suomen nopea nousu maailman eliittiin.
FOOTBAG - RENTO JA HYVÄ MEININKI TÄRKEINTÄ
Porukkaa footbagin pariin vetää lajin näyttävyyden lisäksi hyvä ilmapiiri.
Footbagissa ei väännettä naama irveessä ja itketä häviämisen jälkeen.
Häviäjät toteavat tappion jälkeen: "Takaisin työpöydän ääreen" ja lähtevät
rinkiin potkimaan muiden kilpailijoiden kanssa.
Myöskin ringeissä voi nähdä pelaamisen hauskuuden. Pelaaja saa heti
kavereidensa onnittelut, tehtyään jonkin itselleen uuden tempun tai
pelaamalla pitkän satsin ilman pudotuksia. Myöskin leikkimieliset
temppukisat ringissä nostavat tunnelmaa. Pelaajat pistävät parhaimpaansa
kuin oikeassa kisassa, muiden kannustaessa ja saavat heti onnistuessaan
heittää "femmat" muiden pelaajien kanssa. Kaikki hymyilevät ja lähtevät
hyvillä mielin kotiin, odottaen jo innolla seuraavan päivän pelejä.
Footbag on huippu-urheilua sen vapautuneesta ilmapiiristä huolimatta.
Pelaajat harjoittelevat täysillä tavoitteidensa mukaan. Jotkut enemmän
tosissaan, toiset vähemmän. Footbagin olemus ei ole muuttunut 30:ssä
vuodessa, vain temput ja pelaajat ovat kehittyneet. Lajin ilmapiiriä
kehutaan yleisössä ja nykyiset pelaajat pitävät huolen, ettei se tule
muuttumaan yhtään. Liian moni laji on mennyt pilalle menestyksen mentyä
pelaamisen hauskuuden edelle, tälle läjille ei käy niin.
Täältä löytyy kaikki:
WWW.FOOTBAG.FI - SUOMEN FOOTBAG LIITON VIRALLISET KOTISIVUT
Suomen Footbag Liitolla on yhdet Suomen parhaat seurasivut ja ne toimivat
lajin pääinformaatiokanavana Suomessa. Sivuilta löytää kaiken tarvitsemasi
tiedon Footbagistä, Suomen Footbag Liitto ry:n toiminnasta Footbag kuvia ja
videoita, tietoa footbagin lajeista, ajankohtaisista tapahtumista ja listan
Suomen footbag seuroista. Sivuilla voi myös tutustua Suomen maajoukkueen
pelaajiin tai tilata oman footbagtuotteita postiennakolla. Sivuilta löytyy
myös sähköinen liittymislomake, jolla voi liittyä Suomen Footbag Liiton
jäseneksi.
KUINKA PÄÄSTÄ ALKUUN
Alkuun pääsemiseksi ei pelaaja tarvitse mitään muuta kuin footbagin ja
tasapintaiset kevyehköt lenkkarit, esim useat rullalautailu tai tenniskengät
sopivat hyvin. Virallisia Pro 32 footbagejä myyvät Stockmann, Sokos,
Intersportit ja muut hyvinvarustetut urheiluvälinekaupat. Itse harjoitteista
uuden
pelaajan tulee aloittaa aluksi opettelemalla footbagin peruspotkut.
PERUSPOTKUT
Pelaat sitten mitä tahansa footbagin lajia, on peruspotkujen haliinta
välttämätöntä. Aloita tipauttamalla footbag kädestasi ja yritä potkaista se
takaisen käteesi valitsemallasi peruspotkulla. Käy läpi kaikki peruspotkut
ja kun footbag alkaa vihdoin palata käteesi, voit unohtaa kädellä
koppaaamisen ja alkaaa tekemäään omaa ennätystäsi pitämällä footbagiä
ilmassa käyttämalla ainoastaan jalkojasi. Muista käytää tasapuolisesti
molempia jalkoja!
Sisäsyrjäpotku
Sisäsyrjäpotku on yleisimmin käytettävä ja tärkein potku pelattaessa
footbagiä. Potku tapahtuu koukistamalla hiukan tukijalkaa tasapainon
säilyttämiseksi ja potkaisemalla footbagiä toisen jalan sisäsyrjällä
kääntäen nilkkaa siten, että footbag lentää mahdollisimman suoraan ylöspäin.
Kosketus footbagiin tapahtuu noin polven kokeudella.
Ulkosyrjäpotku
Ulkosyrjäpotkua käytetään footbagin lentäessä hartioiden ulkopuolella.
Edistyneemmät verkkofootbag pelaajat käyttävät tätä potkua paljon pelissään.
Ulkosyrjäpotku tapahtuu nojaamalla vastakkaiseen suuntaan tasapainon yllä
pitämiseksi ja potkaisemalla jalan ulosyrjällä footbag mahdollisimman
tasaisesti ilmaan. Myös ulkosyrjäpotku tapahtuu noin polven korkeudella.
Varvaspotku
Varvaspotkua käytetään kun footbag karkaa kontrollista, eli kun ei ole
mahdollista käyttää sisä- eikä ulkosyrjäpotkua. Potku tapahtuu koukistamalla
nilkkaa ja nostamalla samanaikaisesti jalkaa siten, että footbag pomppaan
pelaajan jalkapöydästä takaisin kontrolliin. Potku tapahtuu noin 20-30 cm:n
korkeudella maanpinnasta
Polvipotku
Polvipotkua käytetään kun footbag lentää kohti pelajan vyötäröä niin
lähellä, ettei ole mahdollista käytää sisäyrjäpotkua. Potku tapahtuu
koukistamalla hiukan tukijalkaa ja potkaisemalla footbagiä jalan reiden
etuosalla polvoen ollessa noin 90 asteen kulmassa. Polvipotkua ei saa
käyttää pelatessa verkkofootbagiä.
FOOTBAGIN KILPAILULAJIT
Footbagin suosituimmat kilpailulajit ovat Freestyle ja Footbag Net eli
verkkofootbag.
Freestyle
Footbag freestyle on tällä hetkellä suosituin footbagin lajeista. Lajin
suureen suosioon on vaikuttanut se että freestyleä voi pelata melkeinpä
missä tahansa, paikasta riippumatta. Tarkoituksena on pitää footbagiä
ilmassa tehdä mitä vaikeampia erilaisia temppuja, jotka on rankattu eri
tasoihin vaikeutensa mukaan.
Freestyle-pelaajat kerääntyvät yleensä pieneen rinkiin pyrkien tekemään
temppusarjoja kuoletellen, spinnaten, hyppien ja kuljettaen footbagiä
jalkojen välistä ja niskan takaa tavalla, joka saa parhaatkin jalkapallon
kikkailijat haukkomaan henkeään. Kilpailuissa pelaajalla on määrätty aika
jona hän esittää ohjelmansa yhdistettynä musiikkiin, paljon samalla tavalla
kuten esimerkiksi rulla-tai lumilautailussa.
Tuomaristo arvostelee kilpailijan suorituksen vaikeuden, monipuolisuuden,
näyttävyyden, kontrollin ja kokonaisuuden mukaan. Freestylessä kilpaillaan
joko soolona tai parittain.
VERKKOFOOTBAG
Footbag net eli verkkofootbag on laji, jossa peli tapahtuu verkon yli joko
kaksin- tai nelinpelinä.
Säännöiltään verkkofootbag on hyvin paljon beach volleyn eli
rantalentopallon kaltainen. Kenttä on kooltaan sulkapallo- kentän kokoinen
ja myös verkko on sulkapalloverkon korkeudella.
Passaus-isku- torjuntastrategia upeine pelastuksineen ja mahtavine
ilmataisteluineen on hyvin samanlainen kuin lentopallossa, mutta kun tämä
kaikki tehdään jaloilla erilaisin volttipotkuin ja jalanpohjatorjunnoin on
tämä vauhdikas peli todella näyttävä ja jännittävä niin yleisöllekin kuin
pelaajille.
SUOMEN FOOTBAG LIITTO RY
Suomen Footbag Liitto ry. (SFL) on rekisteröity yhdistys jonka tarkoituksena
on toimia virallisena footbagin kehityksen ja harrastamisen edistäjänä
Suomessa. Liitto järjestää kilpailuja ja muita footbagin edistämiseen
liittyviä tapahtumia. Suomen
Footbag Liitto valitsee myös vuosittain Suomen maajoukkueen lajin EM-ja
MM-kilpailuihin. SFL:n tarkoituksena on myös toimia virallisena yhteytenä
kansainvälisellä tasolla ja edistää footbagin harrastamista myös koko
Euroopassa.
Suomen Footbag Liitto valitsee myös vuosittain Suomen Footbag Maajoukkueen.
Maajoukkueen pelaajat matkustavat edustamaan Suomea lajin EM- ja
MM-kilpailuihin. Suomen Maajoukkue on osallistunut vuosittain U.S.A:ssa tai
Kanadassa järjestettäviin MM-kilpailuihin ja muihin arvoturnauksiin kuten
EM-kilpailuihin vuodesta 1995. Maajoukkueen jäsenet edustavat Liittoa myös
erilaisissa näytöksissa ja PR-tilaisuuksissa. Karsintakriteerinä on
aikaisempi kansainvälinen menestys ja Liiton vuosittain järjestämät
Footbagin Suomenmestaruuskilpailut ja muut kansalliset turnaukset.
Footbag kouluissa
Footbag on hyvin suosittu sosiaalinen harrastus kouluissa välitunneilla.
Oppilaat muodostavat footbag-ringin, jossa syötellään ja kikkaillaan
footbagia kaverilta toiselle erilaisilla temppupotkuilla. Taitojen
karttuessa kiinnostus kasvaa ja oppilaat haluavat tietää enemmän lajista.
Nyt footbag on tulossa mukaan vaihtoehtoisena lajina liikuntatunneille.
Oppilaat eivät tarvitse muita välineitä kun lenkkitossut ja koulujen on
mahdollisuus tilata Suomen Footbag Liitosta opetuspaketti, jossa on mukana
10 footbag palloa, opetusvideo ja sääntökirja. Tällöin footbagejä voi
lainata oppilaille myös välitunteja varten kun opetuspaketti ei ole
liikuntatuntien käytössä.
Tilaa keho.net uutiskirje
Kokoamme uutiskirjeeseen parhaat palat kätevinä linkkeinä.
Kirjaudu sisään
Ei tunnusta? Rekisteröidy! Unohtuiko salasana? Tilaa uusi!
Monta syytä liittyä jäseneksi
- Artikkelit
- Artikkeleita, tutkimuksia, henkilöesittelyitä, vinkkejä...
- Linkit
- Ravintoon, harjoitteluun ja hyvinvointiin liittyvät ajankohtaiset linkit
- Ravinto
- Ilmainen ravintoainelaskuri. Seuraa mitä syöt ja saa ideoita keho.netin reseptiarkistosta!
- Keskustelu
- Laadukasta ja asiallista keskustelua hyvinvoinnista.
- Uutiskirje
- Kokoamme uutiskirjeeseen parhaat palat kätevinä linkkeinä.
