Etusivu
| Artikkelit | Artikkelit | Lounaan yhteydessä juotu musta kahvi vähentää diabeteksen riskiä
03:14
19.05.2013
Lounaan yhteydessä juotu musta kahvi vähentää diabeteksen riskiä
Tutkimuksessa havaittiin, että nimenomaan lounaan yhteydessä juodusta kahvista on hyötyä. Enemmän kuin pienen kupillisen (1,25 dl) juoneilla oli kolmannesta pienempi diabeteksen riski verrattuna kahvia juomattomiin. Käytännössä siis iso kupillinen kahvia lounaan yhteydessä voi auttaa vähentämään diabeteksen riskiä.
Sokerin lisäämisellä tai kahvin kofeiinittomuudella ei ollut vaikutusta. Sen sijaan maidon kanssa juotu kahvi ei vähentänyt diabetesriskiä. Lisäksi pikakahvin vaikutus oli heikompi kuin tavallisen kahvin.
Tutkimuksen tuloksilla lienee merkitystä lähinnä keskivartalolihaville ihmisille, joilla on kohonnut diabetesriski. Kahvinjuontiin ei tietenkään pidä tukeutua ainoana keinona ehkäistä diabetesta, vaan se tulisi pikemminkin nähdä painonhallinnan, liikunnan ja ruokavalion glykeemisen kontrollin tukena. Viime mainittuhan tarkoittaa sitä, että tulisi välttää ruokia, joilla on nopeaa verensokeria kohottavaa vaikutusta. Myös riittävä D-vitamiinin saanti on tärkeää, koska se parantaa ratkaisevasti insuliiniherkkyyttä (solujen kykyä ottaa vastaan insuliinia).
Lähde:Sartorelli DS et al. Differential effects of coffee on the risk of type 2 diabetes according to meal consumption in a French cohort of women: the E3N/EPIC cohort study. Am J Clin Nutr. 2010 Feb 10.
Juhana Harju on koulutettu ravintoasiantuntija. Voit seurata Juhanan kirjoituksia Aamiainen Ruohikolla -blogissa. Juhanalta on myös ilmestynyt Ravintoa sydämelle -kirja
Tilaa keho.net uutiskirje
Kokoamme uutiskirjeeseen parhaat palat kätevinä linkkeinä.
Kirjaudu sisään
Ei tunnusta? Rekisteröidy! Unohtuiko salasana? Tilaa uusi!
Monta syytä liittyä jäseneksi
- Artikkelit
- Artikkeleita, tutkimuksia, henkilöesittelyitä, vinkkejä...
- Linkit
- Ravintoon, harjoitteluun ja hyvinvointiin liittyvät ajankohtaiset linkit
- Ravinto
- Ilmainen ravintoainelaskuri. Seuraa mitä syöt ja saa ideoita keho.netin reseptiarkistosta!
- Keskustelu
- Laadukasta ja asiallista keskustelua hyvinvoinnista.
- Uutiskirje
- Kokoamme uutiskirjeeseen parhaat palat kätevinä linkkeinä.
