keho.net liikuttaa myös sinua

Spinning aloittelijan näkökulmasta

Nina Colliander

Spinning aloittelijan näkökulmasta

Kun yhdysvaltalaisen triathlonistin, Johnny Goldbergin, 1980-luvulla kehittämä laji, spinning, tuli Suomeen, siitä ennustettiin jälleen uutta trendilajia, joka keräisi yleisöä pari vuotta ja jäisi sitten unohduksiin. Nyt tuosta ajankohdasta on kulunut jo seitsemisen vuotta, mutta lajia ei ole unohdettu. Merkkinä siitä, että spinning tulee lajina säilymään Suomessa edelleen, on spinning-salien kuuluminen uusimpien kuntokeskusten vakiovarusteisiin.

Toisaalta tuntuu siltä, että vaikka laji on säilynyt meillä, se jakaa ihmisten mielipiteitä selkeästi kahtia. Toiset omistautuvat lajille täysin ja harrastavat sitä suorastaan pakkomielteisesti. Toiset ovat käyneet ehkä pari kertaa tunnilla tai eivät ollenkaan ja ilmoittavat pitävänsä sitä tylsänä tai epämiellyttävänä lajina. Tämä voi johtua siitä, että spinning on laji, joka vaatii hieman enemmän totuttelua muihin ohjattuihin tunteihin verrattuna. Pyörän päällä otettavia asentoja ei välttämättä heti löydä. Lisäksi moni rehkii liikaa ensimmäisellä spinning-tunnillaan tai vetää koko tunnin läpi pyörällä, jossa on väärät asetukset, eikä jälkimainingit ole kovin kehuttavat. Itse olen kuulunut juuri spinning-tunteja välttäviin treenaajiin, mutta ajattelin vielä kerran yrittää ja katsoa jos vaikka tykästyisin.

Varusteet

Spinningin aloittelijalle varusteiksi riittävät samanlaiset varusteet kuin mitä käytetään tavallisella aerobic-tunnilla eli sisätossut, hengittävät ja joustavat vaatteet ja juomapullo. Olisi kuitenkin hyvä valita housut, joissa ei ole leveitä lahkeita, jotta ne eivät jää kiinni polkiessa. Myös pyöräilyhanskat voisivat olla hyvä idea estämään käsien liukumista ohjaustangolla.
Jos omistaa sykemittarin, se kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan etenkin ensimmäisille tunneille. Sykettä seuraamalla voi välttyä tekemästä itselleen liian rankkaa treeniä, josta jää huono olo. Itse olin ensimmäistä kertaa spinning-tunnilla vuonna 1997 ja seuraavan kerran viime viikonloppuna. Nyt ymmärsin ohjaajan kehoituksesta seurata sykettäni ja olo oli hyvä tunnin jälkeen - toisin kuin ihka ensimmäisen spinning-tuntini jälkeen.

Tunnin kulku

Spinning-tunteja on eri tasoisia. Aloittelijan kannattaa aloittaa perustunnista, jonka alussa käydään läpi pyörän asetukset. Tunti lähtee liikkeelle alkulämmittelyllä, mikä tarkoittaa leppoisaa pyörien pyörittelyä kevyillä vastuksilla. Vastuksia nostetaan ja lasketaan tunnin edetessä ohjaajan käskystä riippuen siitä ollaanko menossa pitkin ylämäkeä vai alamäkeä, otetaanko spurtteja vai hölkätäänkö, istutaanko satulan päällä vai poljetaanko takapuoli irti satulasta. Perustunnilla harjoitellaan näitä eri asentoja ja hyvä ohjaaja osaa mielikuvin johdattaa tunnilla olijat oikeisiin asentoihin. Jokaisen on kuitenkin löydettävä itse oikeat asennot, jotka pyritään pitämään selkä- ja vatsalihasten avulla. Perustunnista seuraava taso on rasvanpolttotunti, johon voi osallistua heti kun perusasennot ovat hallussa. Rasvanpollttotunninkin tavoitteena on hapenottokyvyn kehittäminen ja sykettä pyritään pitämään tasaisena. Kun pääsee niin sanotusti spinningin makuun, voi siirtyä erilaisille teema-tunneille ja yhdistelmätunneille, joissa tehdään myös lihaskuntoharjoitteita.

Aloittelijan kokemus

Itse päätin viime viikonloppuna mennä spinning-tunnille kuuden vuoden tauon jälkeen. Tein kuitenkin sen virheen, että aloitin suoraan rasvanpolttotunnista ja kaiken lisäksi tulin tunnille siinä vaiheessa, kun valot oli jo sammutettu oikean tunnelman saamiseksi ja vain yksi spottivalo oli päällä. Yritin sitten tehdä pyörään säätöjä muiden jo polkiessa kevyen ja samalla tehokkaan näköisesti. Ohjaaja näytti himospinnaajalta ja koko tunti meni katsellessa ohjaajan ompelukoneen lailla tikittäviä jalkoja. Oikeista asennoista ei ollut pienintäkään hajua, mutta poljin tunnin loppuun asti ja hiki kyllä valui kaikesta huolimatta. Seuraavana päivänä sitten menin oikeaoppisesti perustunnille ja meininki oli aivan eri. Saimme ohjelappuset pyörän säätöihin ja myös taulukon siitä missä sykerajoissa tulisi aloittelijoiden liikkua. Tunti meni vauhdilla eteenpäin ja ohjaaja kertoi matkan varrella selkeästi eri asentojen idean. Vaikeaa oli ainoastaan polkeminen musiikin rytmissä, kun aina tuntui olevan liian kevyet tai liian raskaat vastukset päällä. Loppuvenyttelyjä tehdessä olo oli erityisen hyvä. En ollut täysin lopussa, mutta tunsin kuitenkin tehneeni perusteellisen treenin.
Sunnuntaina olin taas jo jonottamassa spinning-tunnille, mutta se oli jo tupaten täynnä... Joten laji on tainnut aueta minulle nyt jotenkin. Hyvä näin, etenkin seuraavan lainauksen suhteen:

"Spinnaus on vauhdikas tapa kohentaa yleiskuntoa. Harjoittelu polttaa rasvaa ja vaikuttaa tehokkaasti sydän-, hengitys- ja verenkiertoelimistöön. Hapenottokyky paranee ja kunto nousee. Harjoittelu kuormittaa kehon isoja lihaksia. Reisi-, pohje- ja pakaralihakset sekä asentoa ylläpitävät selkä- ja vatsalihakset voimistuvat ja kiinteytyvät. Lihasten reaktio- ja supistumisnopeus paranee." (http://www.spinnaajat.net/www/pages.asp?id=1, 27.01.2003)


Enemmän tietoa spinningistä löydät esimerkiksi spinnaajat.net'istä.

Tilaa keho.net uutiskirje

Kokoamme uutiskirjeeseen parhaat palat kätevinä linkkeinä.

Kirjaudu sisään





Muista kirjautumiseni tältä koneelta

Ei tunnusta? Rekisteröidy! Unohtuiko salasana? Tilaa uusi!

Monta syytä liittyä jäseneksi

Artikkelit
Artikkeleita, tutkimuksia, henkilöesittelyitä, vinkkejä...
Linkit
Ravintoon, harjoitteluun ja hyvinvointiin liittyvät ajankohtaiset linkit
Ravinto
Ilmainen ravintoainelaskuri. Seuraa mitä syöt ja saa ideoita keho.netin reseptiarkistosta!
Keskustelu
Laadukasta ja asiallista keskustelua hyvinvoinnista.
Uutiskirje
Kokoamme uutiskirjeeseen parhaat palat kätevinä linkkeinä.

Keho.net haku