Nauratti, kun kirjoitit, että on mukava lenkkeillä, kun on muitakin baanalla. Mä taas koetan aina löytää yksinäisiä reittejä, sillä mua ärsyttää, jos näen muita ihmisiä. Eläimet taas ovat kivoja, eilen aamulla varhaiseen tiirailin taas metsäpeuroja ja jänöjusseja. Ne tosin eivät meikäläisetä välitä, joten jätin ne nopeasti rauhaan. Niihaman maastot ovat muuten mullekin tuttuja, saapa nähdä törmäilläänkö, kun tulen joulukuussa kotiin käymään! Mä tosin, kuten tuossa kirjoittelin, koetan välttää muiden homo sapiensien kohtaamista... Hienoa muuten, että olet noin hyvin kehttynyt ja selvästi nautit "uudesta" elämästäsi! Varo vain, ettet innostu liikaa. Usein alun hurmiossa vetää överiksi. Väsymys voi tulla parin päivän viiveelläkin, joten älä sitten masennu, kun ruoka tuntuu maittavan liiankin kanssa, eikä tossu nouse sitten millään! Mukavaa viikonloppua!

Ainiin, spurtista vielä. Itse olen pitkänmatkanjuoksija, joten en mikään sprinttiekspertti, mutta mieheni on jalkapalloijija ja tietää asiasta enemmän, ja on opastanyt muakin. Spurtissa yläkroppa painetaan alemmas ja alkuun polvi nousee korkealle. Kun pääset vauhtiin, kasvata askeltasi eteenkinpäin, mutta tärkein survaisu tehdään takajalla taaksepäin potkaisten. Gluteus maximus tekee myös kovaa töitä. Alla hiehkan pöllytä! Ja muista, että yläkroppa ja korsetti ovat myös oleellisessa osassa! Se olis hyvä muista normaalissa lenkkeilyssäkin. Usein näkee porukan juoksevan pelkillä jaloilla, kropan hölskyessä sinne tänne holtittomasti. Ei kummakaan, että jengille tulee kremppaa selkään, lonkkiin ja polviin, kun pudotaan lentoelementistä kuin säkki maahan. Toki tietty rentous on tärkeää, mutta peruskannattelu keskikropassa ja oikea askeltaminen ovat äärimmäisen tärkeitä juttuja. Siksi oikean tekniikan harjoittelu, tietoinen juokseminen (eli itsensä kuulostelu juoksiessa: miten askellan? tuenko vatsalihaksilla selkää? hengitänkö järkevästi palleaan vai vain pintapuolisesti? onko käsityöni taloudellista mutta silti eteenpäin vievää? - siitä tulee automatismi, kunhan sen ensin oppii!)ja keskivartalon lihaksiston huolto vaikka staattisilla pidoilla (lankku) tai hitailla punnerruksilla tai pilateksella ovat ensiarvoisen tärkeitä. Ja jos luokset enemmän, myös peräkkäisinä päivinä, suosittelen toisen tossuparin ostamista, (mielellään erilaisen) jotta voit vuorotella. Näin toisella parilla on aikaa palautua muotoonsa ja kuivua, kun juokset toisilla. Tämä on myös ehdotonta jalkaterän ja lihaksistolle - se saa eri ärsykkeitä ja kehittyy monipuolisemmin. Näin ehkäiset rasvitusvammoja ja muita loukkaantumisia. Joopa joo, siinä muutama vinkki. Lähdenpä tästä itse tuonne sumuun ja tihkusateeseen taivaltamaan. Jos tuuria on, ei paljon muita näy...

Hei Mari! Lenkkeily luonnossa on varmaankin hyvää vastapainoa opettajan työllesi. Luonnonystävien tarkkailjana pääset sivusseuraajaksi, kuntaas ammatissasi olet huomion keskipisteenä. Niihamassa saatat hyvinkin nähdä oranssitakkisen Homo Sapiensin kirmaavan nuoruuden innolla. Siellä voit myös nähdä hirviä. Taannoin isokokoinen hirvi jolkotteli muina miehinä editseni lenkkipolulla, se oli komearaaminen kaveri... Kyllähän syömisen, levon ja innostuksen välillä saan tasapainoilla, myös innottomuuden. Yritän treenien vaihtelevuudella vältää leipääntymisen esimerkiksi juoksemiseen. Jo esimmäisellä viikolla vaihtelevanpituiset ja tehoiset lenkit ovat osoittautuneet todella erilaisiksi verrattuna aikaisempaan puuduttavaan treenausrytmiini.... Kiitos paljon "muutamasta" juoksuohjeestasi. Palaan lukemaan näitä ojeita myöhemminkin. Polven nostamisesta ja takajalan survaisemisesta juolahti mieleeni, että ne varmaankin suoritetaan tarkalleen yhtäaikaisesti. Polven nostaminen ylös eriaikaisesti veisi liikaa aikaa. Noh, jalkojen synkronointi tapahtuu varmaankin luonnostaan.... Uskon, että lantion käytössä ja askelluksessa mulla on eniten kehitettävää. Lantio pitää saada aktiivisemmaksi. Askellustekniikkani on vielä mysteeri itsellenikin. Juoksen kylläkin lievästi eteenpäin kallistuneena, joten paino ei ainakaan romahda suoraan reisilleni, vaan askellusvoima suuntautuu taaksepäin. Tarkoituksenani on joka viikolle ottaa teemaksi yksi juoksun osa-alue. Tällä viikolla piti tarkkailla käsiä, mutta lujavauhtisessa juoksussa en ehtinnyt kiinnittää huomiota asiaan. Itseasiassa sain olkapäät kipeäksi :) Erilaisilla juoksukengillä juokseminen olikin mulle aivan uusi idea, hyvä..... Hyvää viikon lopun loppua sullekkin !

Ihan pikkukommentti vain, jätin ensin sikseen, mutta jäi jälkeenpäin häiritsemään niin kovasti, että piti palata kommentoimaan.. :-D Pikajuoksussa asento on "etuviistoinen" ja "takajalalla" erityisen voimakkaasti työntävä vain alkukiihdytyksessä. Jos esim. katsotte pikajuoksijoita (usein satasilta näytetään tv:ssä aika hyviä hidastuskuvia), huomaatte, että alkukiihdytyksen jälkeen asento on hyvinkin pysty. Tämä on yksi vaikeimmista (ja oleellisimmista) kehitysalueista, kun pieniä pikajuoksijoita treenautan. Tyypillisesti treenaamaton juoksu on matalaa, jopa koko jalalle astuvaa ja lantion asento ikäänkuin pettää. Ryhdikäs pikajuoksu tapahtuu "edessä ja ylhäällä". Lantio on siis suht edessä, pakaroilla pystyy tekemään näin paremmin töitä, juoksu pysyy päkiöillä, ja jalka kiertää hyvin edestä eli kuten Mari sanoikin, polvi nousee. Päkiä siis osuu alustaan piiskan omaisesti, muttei työnnä kovinkaan kauas taakse vaan lähtee pian jo seuraavaan askeleeseen. Keskivartalon lihakset tosiaan tekee kovasti töitä, ettei lantio pääse putoamaan. Hartiat rentona! (hartioiden muistaminen on itselleni kestohaaste..) Kuvittele seuraavalle Cooperillesi spottivalot seuraamaan juoksuasi, stadionyleisö ympärille ja kaiuttimista kiirivä kiihkeä selostus juoksukiristäsi. Tulee varmasti muutama sata metriä heti lisää lukemiin. :) Olen muuten hieman kateellinen hirvistänne ja peuroistanne. Meillä päin laiduntaa vain lehmät ja valkoposkihanhet ja nekin alkaa näillä keleillä olemaan jo poissa..

Wau Minka, kirjoitit pikajuoksun pikakurssin, kiitos siitä. Tässä on purtavaa pitkäksi aikaa. Tuo alkukiihdytys on ollutkin minulle mysteeri. Koulussa starttasin aina pystystä. Ihmettelin kuinka urheilua harrastavat kykenivät ampaisemaan telineistä liikkeelle- ikäänkuin kaatuivat eteenpäin. Tosiaan alkukiihdytyksestä pystyjuoksuasentoon pääseminen taitaa vaatiakin suurta tekniikan hiomista. Veikkaisin, että alkuetukenossa takajalan voima siirtyy parhaiten rataan ja saadaan paras kiihtyvyys. Tuo lantio-pakaratyöskentely pystyasennossa vaatii itseltäni paljon omaksumista. Hyvä olla tietoinen tästäkin. Päkiä juoksemisen muistan kouluajoilta. Nopeassa juoksussa vaistomaisesti nousin päkiöille. Seuraavan kerran kun harjoittelen 100m juoksua, voisin treenata juoksua Marin ja sun mainitsemalla piiska-polvenostotekniikalla, se tuntuisi helposti omaksuttavalta asialta... Mulla on täällä hyvä juoksurata. Käsittäkseni keihäänheittäjä Järvenpää treenaa täällä juuri radan pehmeyden vuoksi. Saisi vielä ajanottolaitteet, niin tietäisin nykykunnon. Eilen paransin Coopper:ssa 135 m musiikin avulla. Vieläkun otan käyttöön mielikuvaharjoituksesi, niin ... Hyvää päivän jatkoa !