keho.net liikuttaa myös sinua

Cirpukan matka kohti kisoja

Tästä se lähtee

Tämän blogin RSS-syöte | Kommenttien RSS-syöte


Rauhallista Joulua <3

19/12/2008 10:43 kirjoittanut: Ciru

Blogi kirjoittelu on ollut aika hiljaista. On pukannut hieman keikkaa tässä joulun alla :D. Kyllä minusta kuullaan vielä...

Halusin kuitenkin tulla toivottamaan Teille ihanille ihmisille oikein Ihanaa ja Rauhallista Joulun aikaa. Nauttikaa ja levätkää. Olkaa rakkaittenne kanssa. Onnea myös Uudelle Vuodelle. Monilla täällä on erilaisia tavoitteita ja haaveita. Toivon sydämestäni, että saavutatte ja onnistutte niissä.

Lämpöinen jouluhali Bunny, Mari, Ako, Chi, XX ja kaikki muutkin :):

Toivottaa Cirpukka :)

Kommentit (6)



Olkapään ja lavan kuntoutusta

10/12/2008 10:58 kirjoittanut: Ciru

Mutkia matkassa, mutta niitä nyt on ollut vähän jatkuvasti. Minä en jaksa niistä nyt masentua vaan teen asioille jotain. Kävin jälleen kerran OMT fyssarin juttusilla ja sain kuulla kunniani jälleen kerran :). Minulla on ollut jo pitkään ongelmia kehon oikean puolen kanssa. Oikea yläselkä on umpijäkissä ja oikea olka roikkuu aika pahasti edessä. Jopa oikea jalka kiukuttelee ja jalka on selkeästi pienempi kuin vasen. Jalasta viis, mutta olka on saatava kuntoon. Olan virheasento vaikuttaa kaikkiin työntäviin että vetäviin liikeisiin. Teen ne liikkeet väärillä lihaksilla olan asennon takia. Tekniikat hajoavat helposti jne. Nyt sitten pitää tehdä todella puuduttavia kuntousharjoituksia, jotta saisin olan oikealle kohdalle ja lihakset toimimaan niin kuin niiden pitäisi toimia. Vaikka ne harjoitukset ovatkin puuduttavia, niin olen päättänyt tehdä niitä säännöllisesti ja tunnollisesti.

Treenit ovat sujuneet hyvin olasta huolimatta, mutta toki ongelma hidastaa kehittymistä. Ihanaa, kun flunssat on takanapäin ja ruokavaliokin on palannut ennalleen. Eiköhän tässä Jouluna tule vähän muhkua kroppaan :). Se on hyvä se.

Olen käynyt edelleen kerran viikossa spinnaamassa ja se on kyllä niin ihanaa. On ihanaa käydä muiden tunneilla. Se on ihan eri juttu kuin itse vetää tuntia.

Joulun aika teettää kiirettä ja puuhaa. Ihmiset sekoavat. Olen jotenkin niin kyllästynyt tähän kaupallisuuteen ja järjettömään hössöttämiseen. Siihen oravanpyörään olen itsekin lähtenyt ja lapseni opettanut, myönnettävähän se on. Lahjojen antaminen on ihanaa, jos niissä lahjoissa on ideaa. Sellainen turhanpäiväinen krääsän ostaminen on ihan pepusta. Yritän tänä vuonna välttää Joulun tuomaa ylihysteriaa. Joulu on kuitenkin rauhoittumisen ja yhdessäolon aikaa.

Lähden tästä nauttimaan vaihteeksi valkoisesta talvesta ennen töitä. Minulla on tapana tehdä koiramme kanssa pitkiä lenkkejä metsässä. Yksinolo ja hiljaisuus on rauhoittavaa. Luonnon tutkistelu ja nuuskuttelu on kiehtovaa. Nämä lenkit ovat minun henkireikäni arjen tohinalta ja nautin niistä ihan valtavasti. Keväällä ja kesällä erityisesti. Koirakin kiittää :).

Yhdet pikkujoulut olisi vielä tiedossa lauantaina. Ne ovat kaveripikkujoulut. Menemme syömään ja siitä varmasti osa porukkaa lähtee bilettämään. Minä päätin juuri lähteä sinne(kin) autolla. Kiva nähdä kavereita ja syödä hyvin, mutta alkoholin kanssa läträäminen saa jäädä.

Rauhallista Joulun odotusta kaikille :)

Cirpukka

Kommentit (12)



Pump it

01/12/2008 09:39 kirjoittanut: Ciru

Viikonloppu meni onnellisesti ilman pikkujouluja ja olin oikein tyytyväinen :). Käytiin muksujen kanssa Kampin ostoshelv..eiku paratiisissa :D. Yllättävän vähän siellä oli ihmisiä. Käyn tosi harvoin stadissa, vaikka suht lähellä asunkin ja lapset vielä harvemmin. Siellä sitä oli ihmeteltävää meillä maalaistolloilla. Mietin oikein itsekseni sitä ihmisvilinää, valoja, kaupungin meteliä ja tohinaa. Mietin olisiko kiva viettää siellä enemmänkin aikaa. Toisaalta se oli aika piristävää tässä talven harmaudessa, mutta toisaalta kyllä maaseutu on aika ihana paikka elää vaikka täällä landella onkin paljon pimeämpää. Maaseudun hiljaisuus on ihanaa, mutta huomasin piristyväni siitä kaupungin "sykkeestä". Hmmmm...kaipa minun pitää vierailla stadissa silloin tällöin katsastamassa elämän menoa. Aikaisemmin olen hieman kammoksunut koko stadia, koska en tykkää siitä säpinästä ja melusta. Nyt sitten huomasin osittain pitäväni siitä, omituista...

Niin niistä treeneistä :)... Viikonloppunan oli yläkropan pumppitreenit. Puhtaalla tekniikalla, maksimaalista tuntumaa hakien, lihakset täysin loppupuhki menetelmällä. Treenasin kaikki liikkeet supersarjana eli ylä/alatalja, penkkipunnerrus/ristikkäistalja, pystypunnerrus/sivuvipari/takavipari, hauiskääntö/dippi, selänojennus/vatsat. Palautukset oli tosi lyhyet. Syke hakkasi ja hiki virtasi. Jokainen liike totaaliseen loppuun asti. Varsinkin selkä- ja olkapää sarjat teki todella tiukkaa. Sattui ja poltti vaan niin järjettömästi, mutta silti nautin siitä tunteesta. Selkä ja olkapäät ovat minun vahvuuteni ja tykkään treenata niitä. Tänään pitäisi yrittää vähän venytellä yläkroppaa, jottai saisin lihakset taas iskukuntoon seuraavaa treeniä varten. Tänään on taas etureisien ja pohkeiden vuoro. Se tietää tuskaa. Nyt jalat tuntuvat aika hyvältä ja palautuneilta, joten odotan hyvää treeniä. Sapuskaa pitää syödä nyt oikein kunnolla. Taas tuli kommenttia, että olen kiristynyt tosi paljon. Nyt ei ole aika kiristyä. Nyt on aika saada kunnolla energiaa sapuskasta, jotta jaksaisin treenata kovaa ja pikkulihakset kasvaisivat. Sinänsä koomista olla tavallaan pahoillaan kiristymisestä. Sitä kiristymistä ihmiset yleensä hakevat ja haluavat ja minä "voi ei, nyt ei tarvitse kiristyä, ruokaa" :). Pitää pitää kieli tiukasti keskellä suuta, ettei tule möläyteltyä mitään sopimatonta omien asiakkaitteni kuullen. Voisi löytyä nenu aika pian tosta poskelta :).

Lumet ovat sulaneet ja harmaus palannut. Se valkoisuus ja pieni pakkanen oli vain niin ihanaa ja piristävää. Minä olen niin kesäihminen. En voi sietää talvea ja varsinkin kun se on täällä Etelä-Suomessa mitä on. Kaikista pahinta on kuitenkin pimeys. Pimeys vie hengen multa. Talvella tulee yleensä treenattu tosi paljon, koska en viihdy kovinkaan hyvin ulkosalla talvella. Kesällä tilanne on ihan toinen. Mahdollisimman paljon ulkona ja pakolliset treenit sisällä. Kevät alkaa (minusta) maaliskuun lopussa, joten vain 4kk ja sitten voi hengittää taas :).

Kommentit (14)



Takareiskaa

28/11/2008 09:49 kirjoittanut: Ciru

Eilen oli siis takareisien möyhennys päivä. Etureidet ei ollu palautuneet edellisestä treenistä ja niistä koitui ongelmaa. Ensimmäinen sarja haarakyykkyä ja oikea etureisi ilmoitti sopimustaan irti. Siinä kohtaan ymmärsin onneksi, että on aivan turha lähteä vetämään mitään tiukkoja sarjoja näillä jaloilla, joten pumppailin kevyesti. Ei auttanut muuta kuin siirtyä eristäviin liikkeisiin eli koukistuksia istuen ja seisten. Maaten tehtävä koukistus taljassa on muuten ihan huippuliike. Sjmv sujui ihan loistavasti siinä teinkin paljon sarjoja ja hapotin takareidet aika kivasti. Lisäksi hieman pakaraa laitteesssa. Selänojennuksia penkissä lisäpainolla ja vipareita sivulle extrana. Bodyfitneksessä olkapäät ei ole koskaan liian isot :).

Tänään on töissä niin paljon ryhmäliikkaa, että lepoa puntista ja huomenna menen taas pumppaamaan salille. Vuorossa on yläkropan pumppitreeni. Tästä treenistä tykkään. Palautukset on tosi lyhyitä ja painot maltillisia, tekniikka tosi hyvää ja toistomäärät korkealla. Liikeet tehdään liikesarjoina superina. Treeni on hyvin aerobinen ja erittäin rankka. Tarkoitus on saada lihaksiin mahdollisimman paljon verta.

Pientä avautumista pikkujouluista. Minut on kutsuttu 5 pikkujouluihin ja minua ei kiinnosta pätkä vertaa. Minua ei kiinnosta katella kännäämistä ja kunnella jauhamista, minua ei kiinnosta tälläytyä hepeneisiin. Minä viihdyn näissä treenikuteissa. En mene, en halua. Ei nappaa yhtään. Yhdet pikkujoulut vietämme ystäviemme kanssa syöden hyvin ja höpötellen. Se on tosi kiva ja sitä odotan :).

Hyvää viikonloppua kaikille ja hauskaa pikkujoulua, jos sellaisia juhlitte :).

Toivottaa Ciru

Kommentit (4)



Yläkroppa jumppaa

26/11/2008 15:58 kirjoittanut: Ciru

Tiistai meni sitten yläkropan treenin merkeissä. Jalat olivat maanantain treenin jäljiltä aika muhennoksena, joten yläkroppa treeni on oikein hyvä. Treeni oli selkäpainoitteinen. Leuanvetoa, mavea, ylätaljaa, alataljaa, kulmasoutua. Vähän tissilihoja penkissä. Olkapäitä pystypunnertaen ja sivuvipareilla hitailla toistoilla ja pysäytyksillä kiduttaen. Hauberia ja ojentajia superina. Oikein hyvä treeni :). Jos joku väittää ettei punttitreeni ole aerobista, niin väärässä on. Hirveä hiki ja puuskutus mavessakin.

Illalla oli vielä spinning tunti. Ajattelin sen olevan ihan jees palautus näille mun reiskoille, mutta tänä aamuna kävely oli aika vaikeaa. Minä rakastan spinnaamista. Se on vain niin siistiä päästellä menemään täysillä. Minä saan kiksejä niistä tunneista :). En ole koskaan pyöräillyt oikein kunnolla maastossa ja se varmasti olisi todella ihanaa. Tänään on vapaapäivä treeneistä ja hyvä niin. Huomenna taas jalkoja, lähinnä takareisiä ja vähän muutakin.

Mukavaa keskiviikkoiltaa kaikille :). Toivottelee Cirpukka

Kommentit (5)



Lumipyryä ja vatsapuruja

24/11/2008 10:38 kirjoittanut: Ciru

Viikonloppu meni sitten potiessa vatsaa, mutta nyt on hyvä olo ja treenit voi alkaa, jee. Tätä on odotettu 2 viikkoa ja polte päästä raudan kimppuun on suuri. Voimatasot on varmaan laskeneet, mutta kyllä se siitä taas, kunhan saan lihaksiin taas painetta ja ruokailut kondikseen. Ruokavalio on ollut aivan retuperällä nämä 2 viikkoa ja siitä johtuen paino on tietysti laskenut ja mimmi kutistunut :(. Se johtunee varmasti osittain nesteiden poistumisesta kropasta. Vettä vaan tauluun huolella, kunnon sapuskaa ja treeniä, niin painokin normalisoituu ja alan näyttämään taas fitnessurheilijalta ;). Onneksi ei tarvitse näyttäytyä valmentajalle tässä kunnossa.

Eilinen päivä meni sisätiloissa. Ilma oli vaan niin kauhea, etten viitsinyt nokkaani ulos laittaa. Nopea pissalenkki koiran kanssa riitti. Pistävä lumipyry repi kasvoja, tuuli pyöritti lunta joka suunnasta. Koirakin veti himaan kauheata vauhtia. Meillä on ihana 4v. narttu Lagotto. Mun mussukka <3.

Olo oli eilen jo aika hyvä ja käytin aikani tehokkaasti siivoten teini tyttäreni vaatekaappeja ja huonetta. Voi hyvää päivää mikä määrä retkuja ja kaikenmaailman sotkuja. Siinä meni oikeasti monta tuntia, kun setvimme yhdessä hänen tavaroitaan ja vaatteitaan. Nyt huone on siisti :). Olisi tarkoitus tehdä remonttia lasten huoneisiin ja pakkohan ne on ensin siivota kunnolla, jotta pääsee suunnittelemaan uutta. Aloitetaan seinistä.

Iltapäivällä siis jalkatreeniä, vuorossa olisi etureisipainotteinen treeni, pohkeet ja vatsat. Kyykkyä, prässiä kapealla ja taidan tehdä yhdenjalan kyykkyä (vai miten sen sanoisi :), paikallaan oleva askelkyykky) smithissä kapealla askeleella. Loisteliaaksi lopuksi polvenojennusta surpersarjana kevyen kyykyn kanssa. Eiköhän näille muhenneta etureiskaa ihan kivasti. Pohkeita seisten ja istuen. Vatsoja taljassa ja jalkojen nostoa penkiltä. Illalla vedän töissä crossing-tunnin. Se menee mukavana palautteluna. Pitää tehdä itse kevyesti.

Kivana juttu on vielä se, että eräs urheiluvaatefirma lähti sponssaamaan minua. Ei siitä sen enempää, jottei mene mainostamiseksi. Se piristää mieltä kummasti :).

Iloista mieltä ja mukavaa alkavaa lumista viikkoa kaikille :).

Kommentit (15)



Lähtölaskentaa

21/11/2008 13:41 kirjoittanut: Ciru

No niin, meuhkasin etten minä ainakaan mitään plokia ala pitämään, mutta tämä keho.netti on niin ehana ja porukka täällä niin kivaa, että jos nyt kuitenkin aloittaisi jonkin sortin päiväkirjan pitämistä. Matkalle mahtuu treenejä, dieettiä, valitusta ja iloa :). Mukaan mahtuu myös äidin arkea ja työtä. Ootteks työ valmiita? :) En ole ikuna blogia pitänyt, mutta katsotaan mitä tästä tuloo.

Tavoitteena on siis osallistua syksyn -09 bodyfitness kisoihin, johon nyt treenailen kovasti. Treenit on kulkenut oikein mallikkaasti. Treenaan nyt 2-jakoisella ohjelmalla 4krt/vko. Hieman eri tyyleillä jokainen treeni. Tämä tyyli sopii minulle erinomaisesti ja tulosta syntyy. Kroppa kiristyy vaikka kalorit ovatkin korkealla. Lihaserottuvuus alkaa olemaan yläkropasta aika hyvällä mallilla. Läskikintunt sulaa sitten jossain vaiheessa. Aerobista teen tällä hetkellä aika maltillisesti. Sen mitä työssäni ryhmäliikka ohjaajana tulee. Keväällä aletaan sitten kirmailemaan lenkkipoluilla enemmän. Painoa on pudotettavana semmoiset 10kg. Lähtökunto dieetille on siis todella hyvä. Varsinainen dieetti alkaa huhti-toukokuussa.Katsotaan mitä matkalle mahtuu ja miten mamma pärjää :).

Flunssa on nyt voitettu kanta ja treenit alkaa taas tositohinalla. Olipahan varsin sitkeä flunssa. Yskää on vieläkin.

Hauskaa viikonloppua kaikille. Täällä eteläisessä Suomessa paistaa aurinko ja luonto näyttää kauniilta :).

Kommentit (8)



Kirjaudu sisään





Muista kirjautumiseni tältä koneelta

Ei tunnusta? Rekisteröidy! Unohtuiko salasana? Tilaa uusi!

Keho.net haku

Blogin ylläpitäjä


Nimimerkki: Ciru
Paikkakunta: Liian paljon hyvää on ihanaa :)
Sananparsi: