Sataa, sataa. Syksy on saapunut oikein toden teolla, ja talvea on luvattu huomiseksi: tuulta, pakkasta, räntää, luntakin. Nousin vasta puoli kymmeneltä, raahauduin keittiöön: puuroa, leipää, ananasta, rahkaa, raejuustoa, soijamaitoa, tiikerikakkua, roibosteetä. Ja yhä väsyttää...

Takana nyt kaksi viikkoa ilman juoksua, pyöräilyä ja soutua, sen sijaan jonkin verran töitä, paljon unta ja ruokaa. Reidet alkavat olla aika vanukasta ja mieli ärtynyt. Vaikka polven diagnoosin saatuani lupasin itselleni, etten masennu, vaan koetan keskittyä juttuihin, jotka yleensä jäävät vähemmälle huomiolle, on silti ollut vaikeaa.

Punttitreeniä olen toki tehnyt, mutten ole sille vieläkään lämmennyt. Painoharjoittelu on ollut mulle aina vain tuki juoksun ja pyöräilyn oheen. Se nyt vain tuntuu tyhmältä nostella puntteja jossain huoneessa ilman päätä ja häntää. Voi kun pääsis vaikka halkoja hakkaamaan, että saisi sen kulutetun energian jotenkin käytettyä hyödyksi! Eikä punttitreeni saa mulla edes endorfiineja hyrräämään.

Ja siinähän se ongelma onkin! Taas kerran joudun toteamaan olevani pahasti liikuntariippuvainen. Ja jotenkin en pysty taistelemaan sitä vastaan, vaikka sen tiedostankin. Odotan vain koko ajan, milloin pääsen taas liikkumaan, sen sijaan, että keskittäisin energiani muualle. Kuulostaa aivan jonkun alkoholistin ajatuksilta: Tämän kuukauden kestän tipattomana, kunhan tammikuussa saan taas tissutella.

Mä koetan uskotella itselleni, että onhan toki muitakin asioita joista pidän: nautinhan luonnossa kulkemisesta, kielten opiskelusta, työstäni, mieheni tai perheeni seurasta. Tottahan tuo paikkansa pitääkin, mutta vain, jos ja kun pääsen lisäksi päivittäin liikkumaan, hikoilemaan, päästämään höyryt ulos. Jos tuo venttiili menee tukkoon, tulee musta erittäin epämiellyttävä henkilö.

Siinä on sarkaa parannukseen. Mä olen niin fyysinen persoona, että kuulostelen oloani kaiken aikaa. Ja olen tottunut siihen, että pahan olon, oli se sitten henkistä tai fyysistä, saa selätettyä lenkillä ja vain lenkillä. Jos en pääse liikkumaan, ei mulla tunnu olevan energiaa tehdä mitään muutakaan. Siihen on saatava muutos! Haluan itse päättää, mitä teen, enkä olla riippuvainen mistään. En vain tiedä miten saan muutoksen aikaan.

Huh, huh, kuulostipa masentavalta! Ei ollut tarkoitus säikähdyttää teitä, olen toki elossa ja hengitän. Mutta hyvä olo on tästä kaukana. Koetan ryhdistäytyä, syödä tiikerikakun loppuun ja kerrata hollanninläksyt, kurssi jatkuu tänä illalla! Huomisissa tulee tuttavapariskunta Suomesta käymään, mennään Bayern Münchenin matsiin stadionille ja siitä Hofbräuhausiin oluselle. Noh, annan muiden keskittyä oluisiin, eiköhän sieltä appelsiinimehuakin saa... Eli nyt on piristyttävä, etten ole ilonpilaaja - voikaa te muut hyvin!