Viime viikolla oli aikaa vähän heikonlaisesti, ja päivät kuluivat kuin siivillä. Perjantaina olin tosi tyytymätön itseeni, sillä olin ollut aamusta niin vetämättömissä, etten jaksanut lähteä lenkille. Tai paremminkin taoin päähäni, että et lähde, vaikka mieli tekisikin, kroppasi kaipaa paussia.

Aamiaisen jälkeen oli olo siis kuin tankkerilla, kun en ole moiseen liikunnattomaan aamuun tottunut. Puolilta päivin en enää kestänyt tekemättömyyttä, joten ryhdyin puhdistamaan jäkaappia, pesemään kyökin kaakeleita, imuroimaan ja pyyhkimään pölyjä. Parin tunnin huitomisen jälkeen olo ei ollut juurikaan parantunut, mutta ainakin olin saanut jotain järkevääkin tehdyksi.

Myöhemmin iltapäivästä lähdin töihin ja jätin suosiolla työpaikan kesäbileet väliin, vaikka ilta olikin upea. Tai paremminkin juuri sen vuoksi! Mitä järkeä jäädä kaljaa kittaavien ulkomaalaisten kanssa jauhamaan turhuuksia kauniiksi illaksi, kun voi lähteä pyöräilemäänkin? Ja uimaan!

Olin kotona seitsemän aikaan - mieheni tuli samoihin aikoihin - ja eikun maastopyörän selkään ja luontoon siitä! Järvellä oli rauhaisaa (onneksi iltaisin ihmismassat katoavat). Uin rauhalliseen tahtiin järven toiselle puolelle ja takaisin. Tulihan tästäkin päivästa ihan kiva!

Lauantaiaamuna en kuullut risaustakaan, kun miehen hiippaili aamuvuoroon kuuden maissa, vaan vetelin hirsiä puoli kahdeksaan saakka. Olin päättänyt vetää mäkitreenin maasturillani, joten en siis lähtenyt juoksulenkille, vaan käppäilin marketille muutaman kilometrin päähän ostoksille. Sitten söin kevyen mutta ravitsevan aamiaisen (spelttipuuroa, pellvansiemeniä, piimää vehnänalkioiden kera, raejuustoa , banaania, aprikooseja, soijamaitoa, pellavaöljyä... semmonen kiva vuori!)

Sulattelin tunnin ja lähdin kymmenen maissa sotkemaan kohti ainoaa kukkulaa, joka tässä lähistöllä kohoaa. Poljin kukkulle nelisen kertaa tiukkaa vääntöä, mutten kuitenkaan hapoille. Noh, mun haponsietokykyni on hyvä, joten ei siitä niin haittaa olisi, mutten halunnut peesata liikaa. Alastulot painoin pitkin jyrkkää pöpelikköä, huippua tekniikkatreeniä kuraisen liukkaassa mäessä! Ja sieltä sitten taas järvelle, mutta suunnittelemastani sprinttailusta ei tullut vedessä mitään, olin tykittänyt koipeni liian tyhjiksi pyöräillessäni. Noh, väliin tekee hyvää huomata, ettei jaksakaan kaikkea mitä kuvittelee.

Kotona pikavenyttely ja suihku ja eikun metrolla kaupunkiin. Miehelläni oli VIP-liput Saksan käsipallo liigan avausotteluun. Joten eikun ensin syömään buffettipöytään (huippuhyvää kuhaa, couscousia, vihannesrisottoa ja mangoldisalaattia) ja sitten peliin. Oli mielenkiinoista nähdä käsipalloa noin läheltä - upea fyysinen peli. Hurjia jellonia ne tyypit!

Illalla tein voimatreenin yläkropalle. Yritän muka kasvattaa avuttomia hauiksiani (hah!) - noh, suoraan sanoen haen lähinnä voimaa, jotta jaksan kantaa pyörää paremmin vaikeilla traileilla. Alaselkää treenasin myös extrasarjan, samoin jalkojen nostoja tangosta roikkuen. Tunnin kuluttua olin aivan dead. Ruokaa, hartioiden hierontaa, petiin!

Nojoo, olin päättänyt lähteä juoksulenkille, joten tietysti lähdin, kun kello näytti seitsemää. Juoksu oli alkuun niiiiin tahmeaa, että jollen tuntisti kroppaani hyvin, olisin jättänyt pelin sikseen. Kolmen kilsan päästä aloin päästä rytmiin. Mutta vaikka kuinka olin luvannut juosta tasatahtisen lenkin, niin eihän siitä mitään tullut. Hypyt ja loikat tulivat taas kuvioihin kahdeksan kilsan kohdalla. Muutaman venyttelytuokion verran huilasin sillalla, kun ihailin lähinnä kosken kuohuja ja kaunista heräävää luontoa.

Kympin jälkeen alkoivat hiilarivarastoni olla niin tyhjät, ettei hedelmäsokerikaan enää auttanut. Juoksin takaperin ja ristiin ja poukkoilin sinne tänne saadakseni henkiset voimanrippeeni koottua, kun fyysiset näyttivät ehtyvän. Jotenkuten raahauduin kämpille, jossa huomasin kuluttaneeni puolitoista tuntia metikössä. Noh, jotenkin vain nautin tuosta touhusta.

Iltapäivästä mieheni lähti pyöräilemään ja minä taas järvelle. Hän liittyi myöhemmin seuraani, hyppäsi nopeasti jorpakkoon lähteäkseen samantien futismatsiin. Itse uiskentelin leppoisasti jonkin aikaa, mutta kokosin kamppeeni melko lailla saman tien hetken lämmiteltyäni. Auringossa lekottelu ei tosiaan ole mun juttuni.

Illalla lueskelin uusinta Juoksija-lehteä, jossa puhuttiin palautumisen tärkeydestä ja tuntemuksista hiilarivarastojen ollessa jatkuvassa vajaustilassa. Tunnistin oloni tuosta kirjoituksesta ja lupasin koettaa saada pidettyä yhden kunnon lepopäivän viikossa. Saapa nähdä onnistunko!

Toinen suunnitelma on ottaa jälleen kunnon lihaskunto jaloille ohjelmaan. Toki mäkitreenit ja loikat jossain määrin kehittävät voimaa, muttei niitä toki voi kyykkyyn tai muihin kunnon voimaliikkeisiin verrata. Mun olisi hyvä saada lisää stabiliteettia näihin rimppakinttuihin, jotta saan vältyttyä ylirasitukselta ja loukkaantumisilta.

Mukavaa viikonalkua kaikille!