Nyky-yhteiskunnasta

Lupasin aloittaa uuden keskustelun, nimittain on ollut aikaa ajatella viime aikoina ja taytyy saada purkaa turhautumiseni nyky-yhteiskuntaan jollain tavalla.

Nyky-yhteiskunta kun on niin omituinen paikka, taalla ei tarvitse tehda mitaan, ruoka tulee kaupasta ja menee mikroaaltouunin kautta naamariin, ei tarvitse metsastaa tai tehda mitaan muutakaan minkaan eteen, autolla vaan kotoa toihin ja tyopaikalta kauppaan, kunhan kaikki on vaan mahdollisimman helppoa.

Ihmisilla on omituinen kasitys siita, mita nykyihmisen tulee olla ollakseen onnellinen; taytyy olla rahaa ja kauneutta ja materiaa ja kuvitellaan etta aarimmainen laihuus on kaunista. Haloo.. me ollaan kai kaikki jarkevia ihmisia, mihin katosi terveys? Itsekin olen vuosia karsinyt siita etta keho ei ole oikeanlainen mukamas, mita ihmetta. Miksi hukata aikaa moiseen, miksei vaan kuunnella kehoa. Olen paattanyt yrittaa paasta pois ajattelutavasta, joka vie energiaa ja turhauttaa mutta jolla ei paase mihinkaan. Eli siis yritan olla tuntematta syyllisyytta jos syon jotain (olen huomannut etta silloin kun kieltaa itseltaan sita vaan haluaa ja menee helposti overiksi ja helposti tunnen syyllisyytta koko ajan). Myoskin yritan liikkua jotta saan terveen ja toimivan kehon, enka vaan pumpata salilla sen itsensa vuoksi. Kylla keho ilmoittaa mita se haluaa ja tarvitsee. Yritan myos levata kunnolla, nukkua hyvat younet, nauttia ystavien seurasta jne.

En nyt sen kummemmin jaksa henkilokohtaisista patoutumista vuodattaa mutta en jaksa ymmartaa kuinka yhteiskunta tekee meista aivottomia, laiskoja ja yrittaa aivopesta meita uskomaan, etta sairas on tervetta. Yritamme koko ajan tavoitella jotain, lisaa vaan, mikaan ei riita. Ja kummasti vaikka meilla on enemman ’mahdollisuuksia’ kuin koskaan ennen, mielenterveysongelmat ovat lisaanytyneet hurjaa vauhtia. Voisiko sittenkin olla niin, etta maallinen omaisuus, laihuus ja ns. uramenestys eivat sittenkaan takaa onnea..?

On vaikeaa muistaa mista todellinen onni koostuu, olemme niin vierottuneita luonnosta ja ymparillamme pyorii jatkuva mediamyllakka joka yrittaa muuttaa ajatuksiamme, kaikkeahan yleensa ajaa raha. Oletteko ajatelleet kuinka monta tyopaikkaa on luotu vain jotta saadaan pidettya koneisto kaynnissa, luodaan turhaa jotta saadaan paaomaa ja voidaan ostaa lisaa turhaa. Siinapa ollaan oravanpyorassa. Tata koneistoa ei saa enaa pysaytettya mutta on hyva valilla muistuttaa itseaan siita mika on todellista.

Meni aika kauaslentoiseksi mutta kaikki liittyy kaikkeen. Ajatuksia?

Hyvin sanottu.

Tru dat!

Vaikka sitä tuossa jo sivuttiinkin, niin yksi iso asia jota en ymmärrä on työlle eläminen. Työ kuuluu elämään ja siitä pitää saada nauttia, mutta monelle se tuntuu olevan "se" juttu.

Niin, itselleni tyo oli paljon merkittavampi osa elamaa ja tulevaisuutta ennen, kauhealla tohinalla suunnittelin uraani, kuinka paljon pitaa tienata jne ja nyt kun olen tyossa johon olen aina halunnut, palkka juoksee ja vastuu kasvaa, osaan siita nauttia mutta kykenisin kylla elamaan ilmankin. Olenkin ajatellut etten mitaan loppuelaan uraa ala tietoisesti rakentaa, saatanpa jaad elakkeelle tuossa kolmenkympin pintaan ja muuttaa maaseudulle leipomaan kakkuja. Suunnitelmia on turha tieda, koskaan ei tieda mita elamassa tapahtuu.

Tyo on vain yksi osa elamaa ja niin on kaikki muukin (nyt muuten tyoajalla naputtelen, hehe), jos rakentaa elamansa yhden pilarin varaan ja se romahtaa niin mita sitten..?

"Itsekin olen vuosia karsinyt siita etta keho ei ole oikeanlainen mukamas, mita ihmetta. Miksi hukata aikaa moiseen, miksei vaan kuunnella kehoa."

Toi on hyvä pointti. Niin paljon menee energiaa hukkaan tuollaiseen periaatteessa täysin turhaan miettimiseen. Onko ongelma siinä että teoriassa kehon ei tarvitse toimia kovin hyvin että pärjäisi jokapäiväisen elämän läpi? Olisiko erilaista jos olisi pakko käyttää kehoa monipuolisesti saadakseen ruokaa pöytään jne? Tulisiko silloin mietittyä jotain eri raajojen paksuuksia tai rasvaprosenttia niin paljon?

Vielä, nyrkkeilykehä on siinä mielessä hieno paikka että kauneus ei ole siellä ratkaiseva, vaan se miten kropppa ja pää toimii :) Ei ole merkitystä jos on jenkkakahvat tai sixpäkki, jos toinen tulee ja tyrmää taidolla ja/tai fyysisyydellä...

Kannattaa kuitenkin kaiken nostalgian keskellä muistaa, että paluu arkaaiseen ja myyttiseen luontoon, metsästäjäksi ja keräilijäksi, ei nykypäivänä meiltä urbaanilapsilta käytännössä onnistu. Mieli ja keho muovautuvat käytön mukaan ja tarpeita varten.

Saadaan olla onnellisia, jos meillä on vapaus valita fyysisen kunnon ylläpito ja siihen liittyvä esteettisen ideaalin tavoittelu. Jos jokaisen pitäisi aamuvarhaisesta iltamyöhään juosta pienriistan perässä tai kyntää kyistä peltoa, luultavasti haikailisimme hyvän kirjan perään ja kaihoilisimme aikaa, jolloin aktiviteetiksi riittäisi puhelimen roikottaminen vasemmalla korvalla ja tuplaklikkaus hiirikädellä.

Ainoastaan se, jolla on jo paljon, ymmärtää kaivata vähempää.

Chi, tosi hyvä pointti.

Se on totta että on luksusta jos on mahdollista käyttää aikaa terveydestä huolehtimiseen ja fysiikan ylläpitoon.

Mä en oikeasti haikaile metsästämään paljain käsin, mulla ei olisi siihen tarpeeksi munaa eikä fyysisiä edellytyksiä. Kamppailulajimaailmassa ja muutenkin tiukassa treenissä pääsee vähän fiilistelemään tuollaisilla primitiivisillä asioilla mutta onhan se silti eri asia :)

Ehkä voi löytyä sellainen tasapaino, jossa pääsee toteuttamaan sopivasti vaistojaan ja fyysistä luontoaan ja samalla pärjää täällä teknisessä ja pinnallisessa yhteiskunnassa ja pysyy terveenä?

Työnteko on eräs hermostuneisuuden olomuoto.. :)

..ja mediasta sen verran ettei media itsessään ole paha vaan sen takana olevat ihmiset ja hehän taas ovat mitä ovat kiitos kasvatuksen, kulttuurin, ympäristön, jopa geenien yms jotka rakentuu nykyajan "ei terveiden" arvojen mukaan. Väärää balanssia on maailmassa niin kauan kuin on ahneutta ja itsekkyyttä sekä ennen kaikea ihmisiä jotka sen sallii tekemättä mitään asian eteen.. peilit esiin! :)

ps. primitiivisyys on hauskinta sängyssä ;)

Tämä on varmaankin kohtalon ivaa, että Bunny sattuu juuri aloittamaan tämäntyyppisen keskustelun, kun itseni piti kirjoittaa blogiini oikein (ainakin minulle) epätyypillisen naivistinen teksti siitä, miten turhaantunut olen takapuoleni muotoon - tai paremminkin muodottomuuteen. Viimeiset viisi päivää olen itselleni epätyypillisesti ajanut mieheni raivokohtauksen partaalle puristelemalla ja nostelemalla iltaisin patalappupakaroitani ja valittamalla: kato nyt näitä, ihan hirveet, mitä mä teen, en varmaan lähe enää ikinä rannalle. Ja voihkinut rimppakinttujani ja vertaillut itseäni vaikka mihin tummaihoisiin 100-metrin-sprintterittäriin, joiden takapuolelle voi vaikka laittaa lasin seisomaan.

Voi turhuuden turhuus, ajattelin, kun luin Bunnyn tekstiä. Olen nautintoliikkuja, ulkonäkötekijät ovat olleet aina urheilun kannalta sivuseikkoja. Jos ne sitä eivät olisi, olisin jo aikoja sitten vaihtanut lajia johonkin ulkonäköä suosivampaan kuin kestävyyslajit. Miksi kummassa siis tällainen hairahdus peilin ääreen ja sadattelua ja tyytymättömyyttä omasta ulkonäöstä Kummallista.
Olenhan aina ollut sitä mieltä, että toimimaton kaunis kroppa on turhaakin turhempi, toimiva vaikka vähemmänkin kaunis kadehdittava. Kiitos siis sinulle Bunny sopivaan ajankohtaan osuneesta kirjoituksestasi, se toi minut takaisiin ojennukseen ja ruotuun - ja järkiini. Mutta silti taidan ottaa ylimääräisen mave-sarjan viikko-ohjelmaan. Ties vaikka patalapusta muodostuisi sittenkin omena, ihan vahingossa, huvikseni treenaillen...

Mutta nyt asiaan. Olen kokenut maailmantuskaa koko ikäni, ollut ymmärtämättä ihmisten välinpitämättömyyttä ja pinnallisuutta sekä asioiden itsestäänselvyyttämistä. Teininä koetin tuloksetta saada äitini luopumaan minkkiturkistaan, isäni ymmärtämään, ettei hyvä mies laittaisi talvisin pihalla käyntiin viideksi minuutiksi ennen siihen nousemista (mut miksei kun sit on niin mukavan lämmin autossa alusta alkaen!) ja veljeni tajuamaan, että vesihana tahi suihku väännetään kiinni saippuoinnin ajaksi. En myöskään ole myöhemmässä elämässäni onnistunut ylipuhumaan anoppiani käyttämään portaita tai edes kävelemään rullaportaissa (maailman turhin keksintö muuten, jonka pitäisi olla liikuntavmmaisten yksityiskäytössä) enkä ole saanut miestäni siirtymään pihvinpurijasta idunsyöjäksi, vaikka lihantuotanto kuluttaakin luonnonvaroja hulppeasti, ja hän sen hyvin tietää.

On tosiaan turha kuvitella, että paluu kivikaudelle olisi mahdollista tai järkevääkään, mutta on hyvä välillä peräänkuuluttaa koko homman järkeenkäypyyttä. Toisinaan havahdun siihen, kun istun ja ihmetelen, mitä helkkarin hyötyä tässä näpertelyssä täällä telluksella oikein on. Toiset urat, ammatit ja harrasteet ovat paremmin perusteltavissa, toiset vähemmän. Hienoa on toki, jos onnistuu löytämään itselleen puuhastelua tai jopa ammatin, jossa pääsee toteutamaan itseään ja tosiassaan nauttiin työstään. Jos sitä kautta myös saa jotakin edes jossain määrin hyvää ja hyödyllistä aikaan, sitä parempi. Mutta vaikea sanoa, millä mittapuulla tuotakin mittaisi. Itse koetan tolkuttaa itselleni, että opettajana teen muka jossain määrin hyöhyllistä työtä. Mutta vaikka nautinkin työstäni, tuntuu usein, että voisin käyttää voimavarani paremminkin.

Toisaalta sopii kysyä, miksi auttaa toista ihmistä, kun ihminen itsessään on kuitenkin kaiken pahan alku ja juuri. Imastonmuutos, joka on eittämättä ihmisen aiheuttama, on loppujen lopuksi syynä maapallon kaikkiin ongelmiin ja sitä kautta sotiin ja nälänhätään ja vaikka mihin. Parempi olisi oikeastaan vähitellen alkaa harventamaan ihmisiskuntaa kuten mekin itsestäänselvästi harvennamme esimerkiksi suurpetokantaa ja ammumme villiminkkejä ja supikoiria, jotka olemme itse tuoneet väärään ympäristöön tekemään pahojaan ja uhkaamaan paikallista floraa ja faunaa. Välistä tuntuu siltä, kuin ihmistä ei olisi tänne maapallolle tarkoitettukaan, me kun käyttäydymme kuin ketut kanalassa. Otamme vain antamatta mitään. Surullista.

Noh, mutta mitä minä tässä vouhkaan. Siteeraan mieluummin tunnettua suomalaistutkijaa Ilkka Hanskia. Hän kirjoittaa kirjassaan "Viestejä saarilta", jota voin lämpimästi suositella jokaiselle vähänkään valveutuneelle kansalaiselle, seuraavasti:

"Jurakauden jälkeisellä liitukaudella (150-65 miljoonaa vuotta sitten) olivat dinosauruksen maailman valtiaita. Kaikki tämä päättyi äkkirysäyksellä 65 miljoonaa vuotta sitten, kun maapalloon törmäsi iso meteoriitti. Törmäys aiheutti niin valtaisan muutoksen ilmastossa että dinosaurukset hävisivät kokonaan. Noin 30 miljoonaa vuotta kului, kunnes edes alkeellisimmat nisäkkäät alkoivat liikkua ensimmäistä kertaa maapallolla. Eikä dinosauruksen kokoisia otuksia liiku täällä vieläkään, kuten me kaikki hyvin tiedämme.

Tätä seurasi lämmin tertiäärikausi ja sitä viileämpi kvartäärikausi, joka antoi edellytykset muun muassa ihmisen kehitykselle.

10 000 vuotta sitten maanviljelyn keksinyt ihminen on maapallolla tätä nykyä samanveroinen voimatekijä kuin keskikokoinen meteoriitti. Ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen todennäköinen seuraus on, että kvartäärikausi jääkausineen päättyy, ja olot palautuvat tertiäärikauden kaltaisiksi, eli sellaisiksi, mitä mapallolla ei ole esiintnyt kymmeniin miljooniin vuosiin. Muutos ei ehkä ole niin nopea kuin heti meteoriitin törmättyä maahan 65 miljoonaa vuotta sitten, muttei paljon hitaampikaan, ja muutos on jo käynnissä. Tulevaisuus ei kuitenkaan ole entisensä: uusi tertiäärikausi on lämmin muista syistä kuin vanha, maapallon lajisto erilainen, ja mikä tärkeintä, aikaa sopeutumiseeen on yhtä vähän kuin dinosauruksilla sen jälkeen, kun meteoriitti oli törmännyt maapalloon."

Eli salille ja lenkille tai vaikka keihäs kädessä villiriistan perään siitä, ennen kuin täällä tulee liian lämmin! Aika on vähissä, ja kello käy! Ja jos sama välinpitämättömyys jatkuu, aika loppuu vielä kesken seuraavan dippisarjan! Eikä munkaan takapuoleni ehdi muodostua halutunmalliseksi...

Naivistinen??? Taitaa olla jo melko myöhä, kun ei aivo toimi. Siis narsistinen oli tarkoitukseni kirjoittaa.

Hei Mari, olen toissa, on vahan tylsaa, joten kopioin sun stoorin Wordiin, nayttaa siis silta kuin tekisin toita, enka kirjoittaisi nyky-yhteiskunnasta keho.nettiin, haha. Sun juttu tayttikin kaksi A4:sta, siis ihan esseen teit.
Aloitin taman ketjun jo aikaa sitten, mutta joku sen taas nosti ylos ketjusta.
Kylla makin usein kritisoin omaa vartaloani, jatkuvasti oikeastaan. Mutta muistan myos kiittaa jalkojani, kun ovat tehneet hyvan tyon. Vahan aikaa sitten tapasin naisen, joka menetti Lontoon pommituksissa molemmat jalkansa ja han oli niin kiitollinen siita, etta oli elossa, ettei ole koskaan valittanut jalkojensa menetysta. Kuulostaa kliseelta, mutta hanesta huokui sellainen kauneus, jota en ole nahnyt.
Eilen kavelin Lontoon katuja ja katselin ihmisia, taalla on sellaisia tyyppeja, jotka nayttavat silta, etta kohta rajahtavat; naama verenpaineesta punaisena, keskella paivaa tuoppi edessa ja satka suussa, lounaaksi sipseja ja kebab, eika mitaan liikuntaa. Tekisi mieli ottaa valokuvia ja lahettaa Gordon Brownille, katso, missa jamassa kansasi on.
Televisiosta tulee ohjelmaa uusavuttomista, jotka eivat osaa siivota, syoda oikein eivat ole ikina syoneet hedelmia (itse viime viikonloppuna tein ruokaa ystavilleni ja yhden kaverini mies ei syo kalaa, eika VIHANNEKSIA!!)
Tata yhteiskuntaa myos usein moititaan Big Brother yhteiskunnaksi, valtio vahtii, mita ihmiset tekevat, muttta kenen vastuulla on ihmisten terveys ja hyvinvointi. Itse sanoisin, etta jokaisen yksilon, mutta kun yhteiskunta on niin sanotusti mata, ja ihmiset ovat oppineet vaarat arvot ja tavat, niin mitas sitten.
Olen samaa mielta Marin kanssa, aikamme on vahissa, itse ennustaisin, etta 50 vuoden paasta maapallolla on aika tukalat oltavat. Siksipa koen vaikeaksi perustella, miksi hankkisin lapsia, mika on saali, silla haluaisin olla aiti.
Oletko koskaan lukenut Adornoa? Kuinka media tekee ihmisista passiivisia tarkoituksella, pidetaan ihmiset tyhmina ja tyytyvaisina, niin kapitalistinen yhteiskunta kukoistaa.
Istun toimistolla ja usein kylla itsekin mietin, etta voisin aikani kayttaa paremmin, maailmassa on paljon puutetta. Mutta myos tarvitaan (korkea) kulttuuria (jonka saralla tyoskentelen), jotta elamassa on iloa. Ainakaan en tyoskentele arvojani vastaan olevassa ammatissa vaan yritys, jossa teen toita, noudattaa eettisia periaatteita.
Siispa toihin taas!

Hei Bunny! Ahaa, nyt huomasinkin, että postauksesi olikin jo huhtikuulta! Noh, hyvä että se osui silmiini nyt! Fiksuja ajatuksia sulla, mukavan tervettä luettavaa. Baijeri on samoinkuin Lontoo täynnään ihmisiä, jotka eivät koske kasvikunnan tuotteisiin valkoista leipää, ranskiksia ja ketsuppia lukuunottamatta, joten tiedän tunteesi. Aber egal, olen luvannut itselleni olla saarnaamatta enää, sitä olen harrastanut koko pienen ikäni. Jokainen on oman onnensa seppä. Pidetään me huoli omasta itsestämme ja ollaan positiivisia!